Heippa !
Täällä on ollut todella kurjat kelit jo toista viikkoa, huvita oikein tehdä mitään ylimääräistä. Hyvä puoli on se että voi ihan hyvällä omatunnolla töiden jälkeen mennä peiton alle rentoutumaan :D
No mutta töissä meillä on ollut vierailijoita toisista ravintoloista. Jos oikein ymmärsin ne tulivat hieman oppimaan ja ottamaan esimerkkejä erilaisista ruokalistoista joita voivat hyödyntää omassa ravintolassaa. Mukavia ovat olleet ja hieman jopa englantia puhuivat!
Olen aika paljon renssannut lihaa. Lampaan niskaa, naudan poskea ja erilaisia pikkulintuja. Useimmin Lihat kypsennetään vedessä joka on n.60-70 asteista 2 vuorokautta. Niin siitä tulee todella mureaa ja maukasta. Suomalaista ruokaa en ole päässyt vielä tekemään kun on ollut niin paljon muita hommia, mutta tällä viikolla luulisin sen toteutuvan kosa sieltä lähtee eräs työntekijä toiseen ravintolaan työskentelemään ja haluaa itsekkin päästä näkemään mitä herkkuja valmistan :)
Olen tehnyt päivittäin lautasannoksia ja ollut näkemässä uusien lautas-annoksien tekoa. Se on todella mielenkiinotoista ja nyt pääsin itsekkin lämpimälle puolelle treenaamaan lautas-annoksien tekoa. Hiukan homma on vielä kömpelöä, mutta hei vasta yksi päivä takana! Ehkä viikon päästä asia voi ollakkin jo toisin.
Flunssa ei meinaa kyllä hellittää mutta ei sen anneta häiritä. Yhtenä päivänä oli kyllä pakko lähteä kotiin hieman aikaisemmin kun olo meni niin huonoksi.
Muuten päivät ovat menneet misaillessa. Perus kasviksien kuorimista ja pilkkomista. Pikkuhiljaa olen alkanut päästä kärryille rytmiin ja minä päivinä tehdään mitäkin misoja. Ja koska alkuviikosta on yleensä hiljaisempaan niin päivät menee pelkästään misojen tekemiseen. Loppu viikosta yleensä onkin kiireisempää.
Ylihuomenna eli torstaina 26.2 Zaldiaraniin tulee vieraileva kokki Bilbaosta tekemään ruokaa illalla. Olen menossa katsomaan sitä. 5 lajin illallinen 70 e per henkilö. No onneksi itse pääsen keittiön puolelle ihan aitiopaikalle hänen työskentelyä seuraamaan ja maistelemaan. Nimeä en nyt muista mutta on kuulemma todella suosittu täällä. Odotan kyllä innolla !
Vielä muutama kuva lämpimän puolen annoksista ja muusta kivasta :)






Onpas upeita luomuksia ja todella mukavia kuvia !
VastaaPoistaOot kyllä saanut hyvät opit!